Näiden onnellisten ystävysten välityksellä toivotan oikein kivaa Joulun aikaa kaikille! Palataan asiaan, edessä on uusi vuosi ja uudet kujeet!

Meillä on lokakuussa tuplasti merkkipäiviä kun Tinka täyttää vuosia 10. päivä ja Wanda 22. Harvemmin koirien synttäreitä on sen suuremmin juhlistettu, mutta tänä vuonna tyttöjä onnisti ja saivat synttärikakut. Tinksillähän tuli mittariin 7 vuotta ja Vantulla 3. Oltiin Oulussa syyslomaa viettämässä joten yksi vieraskin oli eksynyt paikalle, Laru siis.

Kakut

Kuokkavieras ja sankarit

Vapaa!

Loman aikana myös Nero kävi piipahtamassa kylässä ja poika oli saanut kivasti massaa viime kertaan verrattuna, vaikka luonnollisesti kehitys ja kasvu nyt onkin vielä ihan vaiheessa tuossa iässä.

Jostain syystä se näyttää hirmu lyhyeltä tässä kuvassa... Toki tuo asentokin saattaa vaikuttaa, tännimmäinen takajalka on hassusti.

Ainiin, mulla on nyt kennelnimi, vihdoin ja viimein! Jostain syystä FCI:lle ei kolme ekaa vaihtoehtoa kelvannut, vaan se on nyt se neljäs ehdotus eli Wanasay's. Oletin että ensimmäinen tai vähintään toinen ois mennyt läpi, joten kovin vieraalta tuo vielä omaan suuhun kuulostaa, mutta kai siihen tottuu kun on pakko... Nyt on sitten penneilläkin nimet ihan pitkän kaavan kautta, alle viikossa hoitui rekisteröinti. Huikean nopeeta toimintaa Kennelliitolta!

Loppuun vielä 4,5kk poseeraukset Laruelta.

Nää päivitykset alkaa aina samalla kaavalla. Viimeisimmästä kirjotuksesta on taas aikaa ja on ollu kiirettä ja lässynlää. Eli siis asiaan. Aikalailla otsikon mukaisissa merkeissä on siis viime viikot menneet. Aloitetaan siitä kurjimmasta elikkä pennejen hammasosastosta. Ei kovin hyvältä näytä, mutta onneksi ne on vaan hampaita...

Aflame, kotoisammin Larue 3,5 kk

Wandallakinhan saisi olla tiiviimpi purenta ja leveämpi alaleuka, joten riskit purentaosastolla oli tiedossa. Koitin urosvalinnalla parhaani mukaan tasoittaa tilannetta ja Veikko-isällä onkin vahva pää ja kuono-osa hyvällä purennalla. Kuitenkin jo ennen luovutusikää oli kaikilla pennuilla alaleuan leveydessä toivomisen varaa. Paras tilanne on Nero-pojan suussa, mutta näillä kahdella muulla, eli Taavilla ja Laruella alkoi alakulmurit painaa ikeniin siihen malliin, että ne napsaistiin pois. Katsellaan miltä tilanne näyttää parin kuukauden päästä, toivotaan parasta... Pääasia kuitenkin, että pennuilla on muuten kaikki kunnossa, mahtavia terrierin alkuja kaikki ja uusissa kodeissa ollaan oltu tyytyväisiä!

Larun vahtivuoro

Kuukausi sitten tehtiin parin päivän Suomi-turnee. Käytiin pyörähtämässä Seinäjoen pikavisiitin kautta Kannuksessa päivittämässä kuulumiset ja pääsyy miksi sitä kautta mentiin oli Katariina Mäen jalostusluento. Paljon asiaa, suurimmalta osin tuttua juttua, mutta kertaus on aina paikallaan ja tosi tärkeitä ja mielenkiintoisia uusiakin asioita tuli. Sieltä sitten Ouluun ja kävin katsomassa Neroa eka kertaa luovutuksen jälkeen. Kainuussa mummulassakin piipahdettiin ja ylläolevat kuvat onkin siltä reissulta. Alla taas muutama surkea otos Neron, Laruen ja Wandan jälleennäkemisestä. Vauhtia ei ainakaan puuttunut ja Wandan yritys pistää kauhukakarat kuriin oli erittäin ihailtavaa.

Larussa ja Nerossa on kyllä edelleen paljon samaa näköä. Päät muistuttavat kovasti toisiaan. Tällä hetkellä Nero on näistä kahdesta vähän honkkelimpi, toki muutenkin mittasuhteet nyt ovat mitä ovat tässä iässä. Olisi kiva saada Taavikin joukon jatkoksi vertailtavaksi, mutta eipä auta kun välimatkaa lapsilla on sen 700 km. Ehkä joskus vielä. Alla kuitenkin poikien päät, kyllä kai tuon katraan sisaruksiksi tunnistaa. Kennelnimivahvistusta muuten odottelen malttamattomana edelleen. Kestää ihan liian kauan....

Alight eli Nero

Ablaze eli Taavi

Se aika mitä tässä nyt koulujutuilta on jäänyt ollaan lenkkeilty ja nautittu upeista ulkoilumaastoista. Vaikka tästä meidän uudelta kodilta pyöräilee keskustaan parissa minuutissa niin mahtavat lenkkimetsätkin löytyy kivenheiton päästä. Irtipidon kanssa saa toki olla vähän tarkempana, kun isot tietkin sitten taas on yhtä lähellä ja varsinkin Wanda mielellään juoksentelee noiden pupujen, oravien, lintujen etc. perässä jos niitä tielle sattuu. Tänäänkin taidettiin ulkoilla kaiken kaikkiaan kuutisen tuntia. Iltapäivällä käveltiin Pyynikille, käytiin siellä kunnon lenkki, visiteerattiin tietysti Munkkikahvilassa kuten asian kuuluu ja sitten takaisin. Kyllä on koirille uni maistunut, varsinkin viikonloppuvisiitillä olevalle Larulle.

Koko jengi, siskoni Devi mukaanlukien, Pyynikin portaita kapuamassa

Ja loppuun vielä posetusta. Aina niin edustava Vanttu, söpö lapsensa Lartsa ja ropellikorva Timpe. 

Viimeisimmästä kirjoituksesta on taas vierähtäny hetkinen ja kaikennäköistä on ehtiny tapahtua. Tai no siksipä tässä on taukoa tullutkin, kun ei ole ehtinyt missään välissä kuulumisia pistää pakettiin.

Kauhukolmikko yhdessä viimeistä päivää

Viimeinen päivä heinäkuuta pennuilla tuli 8 vkoa täyteen ja seuraavalla viikolla käytiin sitten eläinlääkärillä tsekkaamassa, että vauvat on valmiita uusiin koteihin. Kaikki oli kunnossa, Veivillä elikkä Nerolla tuntui tuolloin vain toinen kives, mutta välillä siellä on kyllä mun mielestä tuntunut molemmatkin. Toivotaan, että se toinenkin vielä sielä tulisi. Purennat on pojilla ok, tytöllä vähän samaa vikaa kuin äidillänsä, eli alaleuka saisi olla leveämpi. Katsellaan mihin suuntaan se lähtee kehittymään.

Wanda hoiti pentunsa erinomaisesti, olin tosi tyytyväinen siihen miten hyvin synnytys ja pikkupentuaika sujuivat. Vielä tuolloin pentujen ollessa parin kuukauden ikäisiä se edelleen välillä meni pentuaitauksen viereen sen näköisenä, että pitäisi päästä putsaamaan ja imettämään pentuja. Luovutukseen asti se leikitti pentuja ja oli tosi kärsivällinen. Kertakaikkisen hieno mamma!

ja ennen kaikkeaa kertakaikkisen fiksu mamma...

Vähän vajaa 9-viikkoisena lähti eka lapsi maailmalle. Nero-poika muutti Ouluun, lyhyen matkan päähän tosi kivaan perheeseen ja siitä tulee toivottavasti Jukkikselle kaveri agilityyn ja näyttelyissäkin sitä tullaan luultavasti näkemään, jos kivekset nyt vaan laskeutuisi. Nero on porukan vauhdikkain, se ei ole ehkä yhtä rämäpää ja äkäpussi kuin Rilla, mutta ei toisaalta jää paljoa ihmettelemään ja mietiskelemään niinkuin Poika. Kivan reipas ja avoin kuitenkin, niinkuin nämä kaikki. Vaikka Nerolla omaakin tahtoa on, niin se ei ihan yhtä usein kärhämöinyt sisarustensa kanssa kuin nämä kaksi muuta, vaikka toki silläkin välillä terrierimäisiä otteita löytyi.

Nero melkein 9 vkoa, lähdössä uuteen kotiin

Seuraavaksi olikin edessä tavallaan Rillan luovutus. Sehän jäi sitten loppujen lopuksi äitini koiraksi. Sain opiskelupaikan Tampereelta ja kun koirat luonnolisesti lähti minun mukaan tänne niin pitihän sitä Ouluunkin joku saada koiran paikka täyttämään. Toisaalta Rilla oli sen verran pippurinen tapaus, että aika tarkkaan olisi saanut sille syynätä sopivan kodin. Nyt se on sopivasti koko ajan valvovan silmän alla. Elokuun puolessa välissä pakkasin siis tavarani parin kuukauden Oulussa majailun jälkeen ja suuntasin hurttien kera Tampereelle Rillan jäädessä kotiin Ouluun. Rillalle mietin kauan kivaa nimeä kun tuo työnimi ei oikein miellyttänyt ja lopulta äiti sitten päätti, että siitä tulee Larue, suomalaisen suussa taipuu usein vaan Laruksi, ja myönnyin tähän. Olkoon se nyt sitten...

Viimeinen ateria yhdessä ennen Tampereelle lähtöä

Pojalle koti oli hieman hakusessa pidemmänkin aikaa. Myönnän kyllä syynääväni ostajaehdokkaat ehkä turhankin tarkkaan, mutta toisaalta haluan, että koti tuntuu pennulle just ei melkein sopivalta, yhteistyö sujuu ja ajatukset menee yhteen. Siinä vaiheessa kun pennut teetin, niin tiesin, että pidän ne joka tapauksessa vähintään kahdeksan viikkoisiksi, mielellään vähän pidempäänkin ja jos jollekin ei sopivaa kotia löydy niin pidän sen niin pitkään kuin on tarvis. Pojan eli nykyään Taavin koti löytyi siis melko myöhään ja se ei voinut uusien omistajien tulevan muuton ja remontin takia heti sinne muuttaa, joten se ehti muutaman viikon majailla täällä Tampereellakin.

Taavi ihmettelee isompien kavereiden uimaleikkejä, mutta kävipä se itsekin kastautumassa kuten kuvasta näkyy

Eihän se ihan helppoa ollut muuttaa pienen pennun kanssa, ja kämpän järkkäilyn, koulunkäynnin ja aikuisten koirien hoidon ja lenkittämisen lomassa huolehtia pennusta, sosialistaa sitä, kuskata ulos vähän väliä ja aloitella vähän koulutusta, mutta mitäpä sitä ei noiden eteen tekisi. Ja odottaminen kyllä kannatti, Taavi löysi myös aivan huippukodin ja se asustelee nyt Idan ja Joosen kanssa Helsingissä. Taaviakin saatetaan tulevaisuudessa nähdä niin agikentillä kuin näyttelykehissäkin.

Taavi melkein 12 viikkoa

Vähän hiljaistahan täällä meinaa olla, mutta toisaalta Tinkakin alkaa olla taas oma itsensä. Se ei ihan hirveästi arvostanut, sitä että Wanda pyöräytti kolme metelöivää ja riehuvaa ällöotusta häiritsemään sen päivärutiineja... Olen kyllä tyytyväinen ipanoiden luonteisiin, ja kivempia koteja en olisi voinut pennuille löytää. Ja eipä nuo minun silmään pöljemmän näköisiäkään ole. Mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toivotan onnea näiden riiviöiden kanssa... :)

Kiitokset vielä Anninalle mainioista kuvista ja kaikesta muustakin. Tässä jotakin otoksia eiliseltä. Tykkään kovasti <3

Kuten kuvista näkyy, niin pennet on päässeet useampaan otteeseen vähän kauemmas kotipihasta seikkailemaan ja onpa pikaisesti pyörähdetty keskustassa ja lentokentälläkin ihmettelemässä maailman menoa.

Ja taasen tuttu järjestys eli ensiksi vielä ikiomaa, aktiivista ja rakastavaa kotiaan etsivä Poika poseeraa

Entinen Veivi nykyinen Nero, joka on alkuviikosta lähdössä maailmalle

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä ihanainen, äkäinen pikkuneiti Rilla, jolle epätoivoisesti yritän keksiä parempaa kutsumanimeä...

Lapset ei vielä tiedä, ettei kivellä kannata leikkiä...

...eikä varsinkaan painia...

...ja hupsista

Välillä pitää huiliakin

Ja sitten taas mennään

Täältä tullaan maailma!

Pennut kasvaa kovaa kyytiä ja kiirettä pitää niin pentuaitauksen sisä- kuin ulkopuolellakin. Ikää tulee kohta jo seitsemän viikkoa, luovutus siis lähestyy. Sirut ipanat saivat niskaansa tällä viikolla, mutta yhdeltä se ehti jo lähteä livohkaankin, eli otettava uusiksi alku viikosta. Pentutarkkeihinkin pitäisi ensi viikolla mennä, pentuopas alkaisi olla valmis ja pentupaketitkin kasassa.  Aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti, miten nuo muka malttaa päästää maailmalle... Päivä päivältä tykkään enemmän tuosta katraasta, ihanan reippaita ja mahtipentuja kaikki, kunnon ärrierivauvoja.Tässä ekat seisomisposeeraukset, järjestys taas se sama vanha tuttu ja kuvat on Marin käsialaa, kiitos niistä.

Siispä äkkiä neljän viikon kuvat kehiin... Tässä siis viime sunnuntailta kuvia, ikää tuolloin tasan neljä viikkoa ja ensimmäiset poseeraukset ulkona. Ei noita vaan meinaa paikallaan saada pysymään, mutta ihan hyvä vaan. No oli ne sentään yhdessä miljoonasta otoksesta kaikki samassa kuvassa ja suurin piirtein kameraan päin, erittäin edustavaa...

Sitemmin lapset on päässeet pihalle päivittäin, useampiakin kertoja ja sisäsiisteys on hyvin aluillaan. Pennut kiikutetaan vilkkaasti ulos aina kun siltä näyttää ja silloinkin kun ulos ei ehditä niin 99% nuo kipittävät lehden päälle. Taitavat vauvat!

Mutta siis tässä neliviikkoiset kakarat, järjestys jälleen Poika, Veivi ja Rilla.

Tässäpä vähän melkein-livekuvaa pentulaatikon menosta. Ekassa Rilla ja Veivi, tokassa Veivi ja Poika painii ja Rilla kiusaa Wandaa.

Löpinät sikseen ja tässä ne luvatut viralliset kolmiviikkoispotretit sekä muutama bonuskuva.

"Poika"

"Veivi"

"Rilla"

Me tykätään toooosi kovasti tästä posettamisesta!

Ja hah, luulitteko oikeesti?!

Leikkiminen on miljoonasti kivempaa!

Jepjep, kyllä ne jo välillä jokseenkiin koiraa kuin muistuttaa, kuten Poika tässä esimerkillisesti näyttää... Vauhti on välillä päätä huimaava, lelut saa kyytiä ja äiskää ja sisaruksiakin maistellaan ahkerasti. Jonkin näköistä murinaa ja haukkumista kuuluu ajoittain ja muutamaan otteeseen on joku löytynyt laatikon ulkopuolelta päikkäreiltä.

Täältä tullaan maailma! Terkuin Veivi 20 vrk

Tänään lapset pääsi eka kertaa pihalle vähän haistelemaan maailman menoa. Kunhan kunnolla pysyvät tolpillaan niin pitää viritellä jonkinnäköistä aitausta niille tuohon. Kynsien leikkuutakin on jo opeteltu, joku fiksu joskus sanoi, että se kannattaa tehdä pentujen nukkuessa. Kysympä vaan, että miten se onnistuu, kun otat hellästi syliin operoitavaksi sikeässä unessa olevan pennun, joka kahden sekunnin päästä rimpuilee ja rääkyy suoraa huutoa kun se EI TAHO!

Viikonlopun aikana Wanda on saanut pari ateriaa muussattuna matalalle lautaselle, ajatuksena kattoa miten lapsille maistuisi muu kuin maito. Ja sinnehän ne heti marssivat, suoraan keskelle lautasta ja pistelivät tyytyväisenä muonat poskeensa äitinsä seurana. Aterian jälkeen piti kyllä kiireesti rynnätä maitobaarille, mutta hyvin näytti maistuvan. Kaikilla nousee edelleen painot hienosti, mutta nyt alkaa jo vähän suurempia eroja pentujen välillä näkyä.

Läjä aarteita ♥

Wandalla meinaa ajoittain käydä aika pitkäksi ja se viihtykin jo pidempiä aikoja pois pentujen luota. Lenkkeilyä ja treenausta on otettu pikkuhiljaa mukaan päiväjärjestykseen, kun virtaa riittäisi kun pienessä kylässä. Tinkankaan suhteen se ei ole enää niin tarkka pennuista ja Tinks onkin päässyt vilkaisemaan pikkukavereita aidan läpi. Kovin jänniä ne sen mielestä ovat, mielenkiintoista nähdä miten se niihin suhtautuu kun ne pääsevät oikeasti nenätysten.

Viralliset kolmiviikkoisposetukset luvassa myöhemmin.